Henkinen harmonia treenaamisessa

Moro!

Olen usein puhunut blogissani treenaamisen henkisestä puolesta. Omien fyysisten ominaisuuksien kehittäminen sekä kehon estetiikan muokkaaminen vie paljon aikaa ja vaivaa. Pääosin punttisalilla tapahtuva treenaaminen on kaikessa hienoudessaan kuitenkin pelkästään arkista rutiinia ja ahertamista. Tuloksien saaminen kysyy omistautumista.

Miksi sä treenaat?

Jokaisella meistä on omat syynsä, miksi ollaan päädytty kuntosalille rääkkäämään omaa kehoaan. Joku on saattanut löytänyt salin toisen urheilun kautta, sillä sali on se paikka jossa haetaan lajikohtaista voimaa. Kun tekniikka ja pelisilmä on hiottu tappiin, tarvitaan niiden tueksi myös voimaa, oli urheilulaji mikä tahansa.

Toinen on mennyt salille puhtaasti esteettisistä syistä. Halutaan näyttää sporttiselta ja halutaan hyvännäköiset lihakset. Joku on liikapainoinen ja haluaa päästä ylimääräisistä kiloista eroon. Kun taas toinen on langan laiha ja pyrkiin punttitreenillä saamaan pihviä luittensa ympärille.

On myös tapauksia missä sali aloitetaan vain, jotta päästään kilpailemaan fitnessin eri muodoissa tai kehonrakennuksessa. Treenaaminen on vain välttämätön pakko, jotta saadaan kondis hyvännäköiseksi kisalavoille.

Itse olen treenannut aina omaksi ilokseni. Toki taustalla oli aikanaan myös se ajatusmalli, että jos on lyhyt eikä siihen voi vaikuttaa, ainoa asia johon voi vaikuttaa, on leveys. Usein keskimääräistä lyhyemmät miehet käyvät pidempiä yleisemmin treenaamassa. Kompensoidaan lyhyyttä leveydellä.

Myös se tavoitteellisuus on tärkeää, mutta huomio se, että se ei saa olla ainoa syy harrastaa. Kisatavoitteet ovat hyvä lisä, mutta jos se on ainoa motivoiva tekijä, niin miten harrastuksellesi käy, kun kisat ovat ohi? Katoaako motovaatio kisojen jälkeen myös? Tulostavoitteet on hyvä motivaattori. Vastaavasti jos halutaan muokata kroppaa, esim cuttailla tai pudottaa painoa tiettyyn määrään, saa tavoitteisiin pyrkiminen pidettyä treenaajan säntillisesti ruodussa.

Mulla esim on tällä hetkellä hyvä fiilis treenaamisesta ja omat tavoitteet on se motivaattori, joka saa minut treenaamaan ahkerasti. Se ei kuitenkaan ole kaikki kaikessa, eli jos en pääsisikään tavoitteisiini, jatkaisin siitä huolimatta treenaamista lähes yhtä aktiivisesti.

Itsehän olin treenannut jo yli 11 vuotta ilman mitään pakonomaista tarvetta kilpailla missään. Kehonrakennus tuli kuin sivutuotteena eikä itse kisaaminen ole minulle koskaan ollut se syy treenata. Se tietysti motivoi treenaamaan kahta kovempaa, kuten aikaisemmin jo mainitsin, mutta siltikin pystyn treenaamaan täysin harmonisesti ilman kisaamista.

Henkinen harmonia ja levollisuus treenaamisessa

Luo treenaamisesta itsellesi elämäntapa. Älä stressaa ja pakota ylittämään itseäsi joka treenissä. Se aiheuttaa sen, että koet treenaamisen epämiellyttäväksi kokemukseksi. Vaikka asetatkin itsellesi tiettyjä tulostavoitteita ei ole mikään häpeä epäonnistua niissä. Kehitys ei voi loputtomiin olla nousujohteista.

Hyvän olon saaminen itsensä rääkkäämisestä on yksi iso tekijä saaavuttaaksesi henkisen harmonian. Itsensä hyväksyminen puutteineen on toinen. Ole realisti ja hyväksi omat rajasi ja mitä voit saavuttaa omien rajojesi sisällä. On tiettyjä asioita mihin tietty ihminen kykenee ja on asioita mihinkä ei kykene tekisi sitten mitä tahansa. Mutta muista, että mikään asia ei ole koskaan kiveen kirjoitettu fakta. Aina on mahdollisuus saavuttaa melkeinpä myös ne mahdottomalta kuulostaneet tavoitteet. Pienikin mahdollisuus on mahdollisuus.

Kova työ palkitaan ja pitkäjänteinen treenaaminen näkyy aina ulkoisesti. Se näkyy niin henkisessä tasapainossa kuin myös fyysisessä olemuksessa. Pitkään treenanneet ja vuosia kovalle kurille uhranneet urheilijat ovat levollisia treeneissään. On vakuuttavaa nähdä pitkän linjan treenaaja salilla, joka tekee treeninsä kovaa ja ruutiinilla. Siinä näkyy se levollisuus. Ei ole mitään tarvetta esittää tai egoilla liian isoilla painoilla ja vajailla liikeradoilla samalla unohtaen mielen ja lihaksen yhteyden. Harmonista treenaamista, joka kuitenkin synnyttää lihakseen kipua ja poltetta sekä (sarjan jälkeen) nautintoa ja hyvänolon tunnetta.

Kolotus ja särky kuuluvat asiaan. Opettele nauttimaan siitä. Kipu ja särky kertovat, että olet elossa ja olet täällä ihan omasta tahdostasi. Vuosia treenanneena voin kertoa, että aamulla noustessasi sängystä olet kuin hidas diesel moottori, joka hieman kankeana lähtee laiskanpuoleisesti liikkeelle. Mutta pienen tyhjäkäynnin jälkeen tämä kulunut ja rääkätty moottori virkoaa ja vääntöä alkaa löytyä. Kuin Juggernaut, momentin saatuaan, sitä ei pysäytä mikään! Kipu, kolotus ja pienet rempat ovat arkea urheilijalle. Raaka sanonta pätee ainakin osittain, että urheilija ei tervettä päivää näe.

Tästä kaikesta voi kuitenkin saada itselleen paljon. Tietoisuus siitä, ettei kovinkaan moni muu kykene tai jaksa ylläpitää sitä vuosien pitkäjänteisyyttä, saa itsensä hiljaa myhäilemään. Tämä pätee mihin tahansa urheiluun. Kun ollaan vuosia tehty kovaa työtä ja saatu rakennettua omasta lajista itselleen elämäntavan, voi todellakin myhäillä tyytyväisenä ja nauttia omista tuloksista.

Voisin ajatella, että täydellisen kehon (henkisen ja fyysisen) ja treenaamisen harmonian voi saavuttaa silloin, kun vielä elämänsä ehtoo puolella jaksaa vielä liikkua ja urheilla ja saada siitä itselleen hyvän olon.