This is Mika

31.07.2012 17:19 2min luku 14

5 weeks out - Project 89 - filu 04

Viisi viikkoa kisoihin. Aikaa ei ole enää paljoa, mutta toisaalta 5 viikkoakin voi tuntua pitkältä. Odottavan aika on pitkä, kuten sanotaan…

Tässä file 04 – making of gymlog…

Projekti siis etenee kuin tavarajuna raiteillaan. Tänään aamulla kiskaisin hurjan selkätreenin ja siihen päälle taas kerran 30 minsaa crossaria. Hiki lensi kuten aina. Eilinen päivä oli yhtä hyrskyä ja myrskyä. Kuvattiinhan me samaan aikaan jakso gymlogia sekä file 04 dieettiprojektista. Kävin tsekkaamassa yhden frendin kuntoa Tiksissä ja ehdin jopa himassa käymään syömässä. Iltapäivällä takaisin salille ja kakkos jalkatreenit olivat vuorossa. Aamulla siis etureidet ja iltapäivällä takareidet.

Väsy painaa, mutta täysillä mennään. Kauheet paineet menestymisestä alkaa tuntua rasittavalta. Vähäiset hiilarit vie motivaatiota treenaamisesta. Yksinkertaisesti ei tahdo jaksaa kunnolla vääntää. Normistihan meikäläisen treenit ovat sellaista verenmaku suussa kovaa ja täysillä. Nyt ne ovat sellaisia tuijjottelukilpailuja seinille ja pumppailua. Sain kyllä tänään hyvän fiiliksen selkätreeneissä, mutta järkyttävän kovan taistelun takana se oli. 5 sarjaa 15 toistoa 100kg lapiolla niskantaakse ylätaljassa. Johon superina uutta selkämasiinaa heti perään 15 toistoa. Alataljaa loppuun 4 sarjaa 15 toistoa vain 70 kilolla. Ei vaan jaksa… Olen pahoillani…. 😉

Rinta sivulta:

Nyt vaan väännetään ja väännetään. Laput pitää laittaa silmille ja katse vain kohti Lahtea. Lahti siintää siellä kaukana! Pro tan tuoksuu jo nenässä… 😀

Kommentit (14)

Ladataan kommentteja...
Kommentteja ei voitu ladata. Yritä myöhemmin uudelleen.
{{ comment.author }} #{{ comment.id }} Vastaa

Vastaa

Kaikki kommentit tarkistetaan manuaalisesti ennen julkaisua.
Emme julkaise sähköpostiosoitettasi ulkopuolisille.
Avatar noudetaan sähköpostin perusteella Gravatar-palvelusta.

Luethan täältä kuinka käsittelemme henkilötietojasi.