This is Mika

01.10.2009 06:05 2min luku 13

Työtä tehdessä roiskuu?

Eilen tuli taas sellainenkin nähtyä, jota en ole ennen kioskiurallani nähnyt. nimittäin tarina menee näin:

Ulkomaalaistaustainen mies tulee ostamaan tupakkaa ja maksaa visa-electronilla. Kortissa kuitenkin lukee erään toisen ulkomaalaistaustaisen miehen nimi, jonka tunnistan, sillä tämä on vakioasiaskas kioskilla ja nimi on aika erikoinen. Kysyn papereita tältä ostajalta, mutta hän sanoo ettei ole mukana henkilöllisyyspapereita. Kysyn mieheltä onko kyseinen kortti hänen? Mies vastaa, että on. Tiedän kuitenkin, että kortti ei ole hänen. Sanon miehelle, että epäilen kortin kuuluvan jollekin toiselle ja että kortti jää nyt tänne kioskiin.

224-R-KIOSKI

Tässä vaiheessa kortin omistaja pöllähtää tiskille passi kourassa ja vähäisellä Suomen kielellä sanoo: ”ei varasta, ei varasta, kortti minun. Anna kortti minulle.” Vastaan, että on tapahtunut kortin väärinkäyttö ja että kortti on toimitettava pankkiin kioskin toimesta. Kortti on henkilökohtainen eikä sitä saa kukaan muu kuin kortin omistaja käyttää.

Jokainen voi tässä vaiheessa arvata kuinka iso mökä siinä syntyi, kun kortin oikea omistaja ei saanutkaan korttia takaisin. Joiduin kutsumaan vartijat paikalle. Vartijoiden rauhoitteluista huolimatta miehet eivät luovuta. He eivät ymmärrä, että kortti on henkilökohtainen kapistus ja että koritn voi noutaa tämän väärinkäytön johdosta pankista. Ei, toinen huutaa, etää myyjä vain haluaa sen 150 euron palkkion, jonka väärinkäytön todennut henkilö saa palkkioksi. En kommentoinut palkkioasiaa vaan yhä totesin, että teen vain työtäni.

Miehet eivät luovuta. Molemmat tai ainakin se joka puhui parempaa Suomea väittää tässä vaiheessa, että kortin omistaja oli ollut koko ajan hänen vierellään, kun hän teki ostoksiaan. Näin ei ollut. Kortin omistaja pöllähti tiskille vasta kun olin kysynyt moneen otteeseen henkilöpapereita ja epäillyt väärinkäyttöä. Heidän mielestäni tein väärin ja he vaativat korttia takaisin. Vartijat ehdottivat tässä vaiheessa, että miehet voivat soittaa poliisit paikalle jos heitä ei miellytä pankin antamat säännöt kaupoille.

130px-Suomen_poliisin_miekkatunnus.svg

Miehet soittavat poliisit paikalle. Poliisit kysyvät minulta tilannetta ja kerron saman minkä tässäkin. Poliisit kuulustelevat miehiä, joista kortin ostaja myöntää, että tuli tehtyä hölmösti (henkkaritkin löytyvät ihmeellisesti, vaikka minun niitä kysyessäni ei ollut mukana?). Poliisi toteaa, ettei asia kuulu heille, vaan että miehet todellakin saavat keskustella asiasta pankin kanssa, sillä myyjä teki vain pankin ohjeistamalla tavalla. Poliisi ei siis ottanut korttia myyjältä ja antanut sitä heille vaikka miehet kovaäänisesti näin vaativatkim.

Homma rauhoittui poliisien käynnin jälkeen, mutta useat ”maanmiehet” kävivät vielä kioskilla kertomassa mielipiteensä asiasta, vaikka asiahan ei kuulu kenellekään muulle kuin kortin omistajalle ja pankille. Minä vain tein työtäni ja silti olin se paha ihminen ja huono henkilö, kun en antanut korttia takaisin? Täytyy sanoa että kyllä roiskui taas naamalle kun yritti olla tunnollinen työntekijä. Jos saa sanoa, niin hieman ketuttaa! 🙂

Kommentit (13)

Ladataan kommentteja...
Kommentteja ei voitu ladata. Yritä myöhemmin uudelleen.
{{ comment.author }} #{{ comment.id }} Vastaa

Vastaa

Kaikki kommentit tarkistetaan manuaalisesti ennen julkaisua.
Emme julkaise sähköpostiosoitettasi ulkopuolisille.
Avatar noudetaan sähköpostin perusteella Gravatar-palvelusta.

Luethan täältä kuinka käsittelemme henkilötietojasi.